Kristillinen etiikka ja sissisodankäynti

Viime sunnuntaiaamuna Hesaria selaillessani luin uutisen liittyen Afganistanin sotaan. Täällä Suomessa sota tuntuu kovin kaukaiselta ja abstraktilta asialta, ja siksi sodan etiikasta ei täällä juurikaan puhuta. Viime aikoina on tapetilla ollut Afganistanin tilanteen lisäksi homoseksuaalisuus ja kirkon kanta siihen. Tulin miettineeksi, mikä on kristillinen kanta sotaan ja erityisesti sotimisen oikeuttamiseen?

Kristinuskon mukaan tappaminen on väärin. Tästä kannasta ei ole epäselvyyksiä, kuuluuhan viides käskykin "Älä tapa". Kun sotaa tarkastellaan kristillisen etiikan näkökannalta, seuraa joko se, että sota on aina väärin (pasifismi) tai että sota on sallittu tietyin rajoituksin (oikeutettu sota/pyhä sota).


Oikeutettu/pyhä sota on jo käsitteenä varsin ongelmallinen, sillä on erittäin vaikeaa ja moraalisesti jopa arveluttavaa määritellä tilanne, jolloin sota, toisin sanoen ihmisen tappaminen, on oikeutettua. Yleensä sodan tulee täyttää seuraavat kriteerit, jotta sitä voi kutsua oikeutetuksi sodaksi:


1. Sodalle tulee olla selkeä syy
2. Sodalla tulee olla oikea tarkoitus
3. Sodan tulee olla viimeinen keino
4. Sodan tulee olla julkisen auktoriteetin julkistama
5. Sodan päämäärän tulee olla saavutettavissa
6. Sodassa tulee ottaa huomioon suhteellisuuden periaate


Kun tarkastellaan näitä kriteerejä, erityisesti kohtaa neljä, on sissisodankäyntiä vaikea luokitella oikeutetuksi sodaksi kristillisen etiikan näkökulmasta. Varsinkin jos sissien voittaminen näyttää toivottomalta, ei kristillisen etiikan mukaan tule ryhtyä sotaan. 


Kun pohditaan kristillistä suhtautumista sotaan, nostetaan lähes aina esille viides käsky: älä tapa. Käsky on varsin yksiselitteinen, mutta saattaa joissain tilanteissa olla ristiriitainen rakkauden kaksoiskäskyn kanssa: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."(Matt. 22:34–40). Kun (sissi)sodan voi katsoa esimerkiksi luovan sodan toiselle ja/omalle osapuolelle paremmat mahdollisuudet hyvään elämään, voisi sen katsoa noudattavan rakkauden kaksoiskäskyä, mutta toisaalta rikkovan käskyä "älä tapa". Tässä joudutaankin pohtimaan kumpi sitoo kristittyä enemmän: kymmenen käskyä vai Jeesuksen opetuksia? 

Päätöksien tekeminen ja valitseminen on vaikeaa, kuten aina suurissa eettisissä kysymyksissä. Yleiset kriteerit, joiden mukaan sota on oikeutettu, eivät nekään aina ole päteviä ja ovat usein tulkinnanvaraisia. Esimerkkinä kohta "1. Sodalla tulee olla selkeä syy" - mikä on selkä syy missäkin tilanteessa ja kuka sen määrittelee? olisiko sittenkin parempi vain pysyä selkeästi pasifismin linjalla?

Vastauksen kysymykseen tietää varmasti jokainen - tottakai pitäisi.Maailmassa olisi niin paljon vähemmän vääryyttä ja kärsimystä, kun noudattaisimme kaikki tarkkaan viidettä käskyä ja maailmassa ei olisi sotia. Täydellinen pasifismi on kuitenkin täysin epärealistinen ajatus, sillä pohjimmiltaan ihminen on syntinen, ja jo Aatamin ja Eevan ajoista lähtien maailmassa on ollut sota hyvän ja pahan välillä. Koska täydellinen pasifismi on käytännössä mahdotonta, tulemme väistämättä tilanteeseen, jossa joudutaan priorisoimaan pohtimaan kristinuskon perusarvoja. 

Ratkaisua tähän dilemmaan ei varmasti ihan lähiaikoina saada. Kristillisen etiikan peruskohdat ovat tiedossa, mutta niiden soveltaminen sodankäyntiin, se on asia erikseen.


P.S. Laaja tutkimus kertoo, että Jeesuskaan ei tosiasiassa ollut pasifisti. Onneksi meillä on sentään Kaija Koo! http://www.youtube.com/watch?v=h4VPPgdyo_I